|
|
|
|

Dan Glimne
- Ruotsin pokerimaisteri
- Kirjoittanut useita pokerikirjoja, mm.
Pokerhandbokenin
- Tv-kommentaattori
|
|
|
Sokkopanosten puolustaminen
Jo ilmauksessa "blindien
puolustaminen" piilee potentiaalinen vaara. Älä
erehdy pitämään jokaista korotusta
päällekarkauksena. Useimmat korotukset tehdään
käsillä, jotka ovat sen arvoisia. Pelaa lähinnä
pottikerrointen perusteella, kun päätät
kippauksesta, maksusta tai lisäkorotuksesta.
No limiitissä ja limiitissä
puolustettavien käsien valikoima poikkeaa jonkin
verran toisistaan lisäkertoimien johdosta.
Koordinoidut keskikokoiset kädet, kuten 6-5, 8-6
ja 9-7 samaa tai eri maata saattavat flopata
hyvin piilossa olevat saletit. No limiitissä
niillä saattaa voittaa koko vastustajan
varannon. Limiittipeleissä nämä kädet eivät ole
yhtä kannattavia, koska potti ei kasva samalla
tavoin, vaikka joku maksaisikin riverille asti.
Suhteellisen korkeat kortit
huonon kikkerin kanssa, kuten esimerkiksi K-5,
Q-3, J-2, T-4 jne, ovat kaikkein vaarallisimpia
käsiä puolustettaviksi blindeista. Saatat
flopata parin korkeamman kortin kanssa, mutta
joku muukin saattaa olla yhtä
onnekas, hänellä on parempi tukikortti ja
pelistä koituu kallis kokemus.
Lähde: Aftonbladet.
|
|
|
Potin
varastaminen
Turnauksissa
on yritettävä rosvota potteja. Muuten on melkein
tuomittu häviämään.
Potin voi ryöstää monella
tavalla. Tavallisin tyyli on yrittää napata
blindit ja antet silloin, kun pääsee korottamaan
ensimmäisenä. Mitä useampi pelaaja on ehtinyt
kipata sitä ennen, sitä suuremmat mahdollisuudet
pelillä on onnistua. Korteilla ei ole niinkään
merkitystä. Olennaista on, että korotat
ensimmäisenä.
Jotkut pelaajat korottavat
tiedostamattaan vähemmän vahvoilla korteilla,
kuten ässä- tai kurkoparilla, kun he toivovat
maksua ja satsaavat silloin vain 2-3xBB. Kun
kädessä on huonommat kortit ja vastustajien
luovuttaminen on toivottavaa, nämä pelaajat
korottavat 3,5-6xBB. Tämä tyyli ei vetele.
Korotuksen on oltava aina saman suuruinen, jotta
se ei juorua käden vahvuutta.
Toinen ryöstötapa on korottaa
sen jälkeen, kun joku on limpannut tai jopa
korottanut. Tämä voi onnistua joskus, mutta peli
on veitsen terällä taiteilua. Vastustajalla voi
olla rautaa kädessä tai hän saattaa lukea pelisi
ja puskee päälle flopilla.
Entäpä, kun
vastustajat eivät lakoakaan ryöstön edessä, vaan takaa
tehdään vastakorotus. Mikäli olet yrittänyt ryöstää potin
keskinkertaisilla korteilla ja joku korottaa edelleen, on
ensi sijassa harkittava kippiä. Kun yritys epäonnistuu,
siitä on pystyttävä luopumaan ilman, että se maksaa
kohtuuttomasti mammonaa. Varo sitoutumasta pottiin
ala-arvoisella kädellä. Joskus sattuu, että saat maistaa
omaa lääkettäsi, mutta yhdeksän kertaa kymmenestä
vastakorotuksen tehneellä pelaajalla on suhteellisen hyvä
käsi.
Toisaalta vastustajat eivät saa oppia,
että kippaat aina vastakorotukseen. Maksaminen tai
kippaaminen riippuu monesta tekijästä. Tärkeintä on tuntea
vastustajan pelityyli. Onko se tiukka vai löysä ja pystytkö
pelaamaan hänet ulos flopilla?
Stakkien koko on lähes yhtä tärkeä
tekijä. Jos maksu vaatii vain viiden prosentin paikkeilla
varannostasi, ja tunnet olevasi parempi pelaaja flopilla,
voit monesti maksaa. Jos maksu sitä vastoin vie jotakin
sellaista kuin 20-40 prosenttia merkeistäsi, on kippi, tai
joskus harvoin all-in bluffi, oikea ratkaisu.
Kolmas tekijä on positio. Napilta tehty
vastakorotus on eri asia kuin blindeista lyöty. Jos puhut
vastustajan jälkeen, olet flopilla vahvemmassa asemassa.
Lähde: Aftonbladet.
|
|
|
Ison taskuparin pelaaminen aggressiivisia vihuja vastaan
Kuten tunnettua, korkeat parit pelaavat parhaiten
yhtä tai kahta vihua vastaan. Vakiopelinä on siksi korottaa
ennen floppia ja karsia vastusta.
Vaarana on kuitenkin, että vastustajat
lukevat kätesi oikein, luovuttavat ja voitat hyvillä korteilla
mitättömän potin. Siksi eräissä tilanteissa on parempi pelata
toisin.
Jos takana tulevat pelaajat ovat
aggressiivisia, saatat joskus tyytyä limppaamaan varhaisessa
positiossa, antaa jonkun muun korottaa ensin, ja täräyttää sen
jälkeen pöytään uusi, todella tuntuva korotus. Tällä tavoin
karsit vastusta ja kasvatat pottia samalla kertaa.
Lähde: Aftonbladet.
|
|
|
Vajaan
ja täyden pöydän ero
Muutama sana vajaan ja täyden
pöydän erosta. Flopin jälkeen molemmissa peleissä syntyy
yleensä samanlaisia tilanteita, mutta ennen floppia
vastustajien lukumäärä muuttaa pelin matemaattiset
edellytykset.
Otetaan esimerkiksi klassinen ongelmakäsi A-9s. Tällä on selvässä alakynnessä, jos
vastustajalla on pari ysiparista ylöspäin tai ässä paremman
kikkerin kanssa. Kaikista 1326 lähtökädestä 78 on selvästi
parempia kuin A-9s. Lisäksi, jos mukaan otetaan myös parit
kasiparista viitospariin asti, jotka ovat hieman vahvempia
ja, joilla vastustaja on taipuvainen maksamaan, on vastassa
102 kättä, joita on varottava.
Yhtä pelaajaa vastaan A-9s on silloin 92
prosentin todennäköisyydellä paras käsi. Neljää pelaaja
vastaan todennäköisyys on enää 73 prosenttia, viittä vastaan
67 prosenttia ja täydessä pöydässä vain 49 prosenttia.
Vajaassa pöydässä saa siis paremman
kertoimen marginaalisilla käsillä. Pelaa sen mukaan.
Lähde: Aftonbladet.
|
|
|
Pottiin
sitoutuminen Kuinka on
pelattava
siinä tapauksessa, kun vastustaja on sitoutunut
pottiin? Silloin korotuksella ei ole
pelotusvaikutusta, vaan vastustaja maksaa
varmasti. Otetaan esimerkki. Blindit on 300/600, yksi pelaaja
maksaa ja pienin stacki, jolla on 6600, korottaa
1500. Potissa on 300+600+600+1500=3000.
Tällaisessa tilanteessa on väärin korottaa, jos
toivoo muiden kippaavan. Vaikka korottaisi 6600,
pienin stacki saa pottikertoimen ja maksaa.
Potissa on 3000+6600=9600, ja pienimmän pinon on
maksettava 5100. Pottikertoimeksi tulee
pyöreästi 2:1 ja maksu kannattaa lähes aina.
Vain silloin, jos pystyy laskemaan korottajalla
olevan korkeampi pari tai dominoiva käsi - esim.
AK vs AQ - pienen stackin kannattaa kipata.
Lähde: Aftonbladet. |
|
|
Milloin
kannattaa näyttää kortit?
Näyttääkkö vai
ei? Siinä ongelma. Alla muutama esimerkki, jolloin käden näyttäminen saattaa olla paikallaan.
Informaatiota ei kannata jakaa ilmaiseksi.
Korttien näyttämisellä täytyy aina olla joku tarkoitus. Vahvalla
kädellä voi antaa voiman näytteen. Huonolla kädellä voi
manipuloida vastustajaa tilttaamaan.
Hyvän käden voi näyttää silloin, kun haluaa
uskotella vastustajille aggressiivisen pelin takaa löytyvän aina
rautaa. Muutaman kerran jälkeen pelotustaktiikka tuottaa
tulosta, ja vastustajat kippaavat, kun yrität ryöstää
sokkopanokset.
Toinen tilanne tulee flopilla. Sinulla on
Q-Q, korotat ennen floppia ja saat maksun. Flopilla tulee A-K-x.
Syntyy epämiellyttävä tilanne. Lyöt, vihu korottaa ja lasket
vastassa olevan A-x tai K-x. Kippaat kortit näkyviin ja osoitat
pelanneesi valiokädellä sekä pystyväsi luovuttamaan ylivoiman
edessä. Annat informaatiota, jota voit jatkossa käyttää
hyväksesi, kun pelaat huonommilla korteilla.
Huonon käden voit näyttää onnistuneen raa'an
luhvin jälkeen. Osoitat pelaavasi muitakin kuin hyviä käsiä ja
vaikeutat pelisi lukemista. Lisäksi vihu saattaa tiltata ja
alkaa jahdata sinua ala-arvoisilla käsillä.
Toinen tilaisuus ilmaantuu, kun puolustat
isoa sokkopanosta huonolla kädellä ja floppi osuu kunnolla.
Pelaat aggressiivisesti, ja vastustaja luovuttaa. Silloin
saattaa kannattaa näyttää kortit ja vihjata, ettei tätä jannua
ryöstetä miten tahansa.
Lähde: Aftonbladet.
|
|
|
Vanha
pokeritotuus
Liian moni nettipelaaja tuppaa
unohtamaan vanhan pokeritotuuden. Säännön mukaan
korotuksen maksamiseen vaaditaan parempi käsi kuin
korottamiseen.
Keskinkertainen käsi pelaa
paremmin, jos sillä korottaa kuin, jos sillä maksaa
jonkun toisen tekemän korotuksen. Tämä johtuu
kahdesta seikasta:
-
Korottamalla voi varastaa
potin. Maksamalla sitä mahdollisuutta ei ole.
-
Keskinkertainen käsi on
suuremmalla todennäköisyydellä paras, jos kukaan
ei ole korottanut tai edes maksanut kuin, jos
joku on jo satsannut ja antanut ymmärtää hänellä
olevan valiokäsi.
Lähtökäsien arvo on suhteellinen.
A 5
tai K Q
kelpaavat korottamiseen myöhäisessä asemassa, jos
edellä kaikki ovat kipanneet. Jos joku on
korottanut, niiden pelaaminen on kyseenalaista, ja
korotusta sekä maksua vastaan ne on useimmiten
heitettävä pois.
Lähde: Aftonbladet. |
|
|
Pöydän
lukeminen
Jokaisen kortin jaon
jälkeen on kysyttävä itseltään,
ketä uusi kortti saattoi auttaa.
Mitkä lähtökädet sopivat yhteen
viimeksi jaetun kortin kanssa,
kun ottaa huomioon siihenastisen
panostuksen?
Erityistapauksena on pöydän
pariutuminen. Jos se ei auta
sinua, on aina olemassa riski,
että se auttaa jotain muuta
pelaajaa. Toisaalta pariutunut
floppi, kuten esimerkiksi 8-3-3,
auttaa jotakuta harvemmin kuin
kolme eriarvoista korttia. Parin
ollessa pöydässä on pakassa vain
viisi samanarvoista korttia, kun
taas yhteisten korttien ollessa
eriarvoisia pakasta löytyy
yhdeksän niiden kanssa
samanarvoista korttia.
Jos joku
panostaa sinua ennen, ei yleensä
tarvitse pelätä kolmosia, koska
useimmat pelaajat jarruttelevat
sellaisella kädellä. Floppien
välillä on kuitenkin iso ero.
Jos pöytään tulee 8-3-3, ja
sinulla on J-J, on hyvin
epätodennäköistä, että jollakin
olisi A-3, K-3 tai Q-3, ja voit
lyödä tai korottaa yliparillasi.
Sitä vastoin, jos flopilla tulee
K-Q-K, on paljon
todennäköisempää, että joku
hyötyi siitä, koska korkeat
kortit pelataan useammin kuin
pienet kortit.
Lähde: Aftonbladet.
|
|
|
Päättäväinen
korotus onnistuu parhaiten
Dan Glimne
on istunut viisi kautta ruotsalaisen Pokermiljonen-nimisen
tv-ohjelman asiantuntijan pallilla ja tehnyt huomioita
amatööripelien luonteesta. Kommentaattori on vakuuttunut
siitä, että näissä peleissä nopea ja päättäväinen toiminta
onnistuu huomattavasti paremmin kuin jahkailtu ja epävarma
korotus.
Glimne ottaa esimerkkinä tilanteen, jossa
vastustaja panostaa varovaisesti rosvotakseen potin heikolla
kädellä. Itsevarma ja välitön korotus on silloin hyvä
bluffi. Viivyttely sen sijaan luetaan usein
heikkoudeksi ja saa vastaansa maksun tai uudelleen
korotuksen. Kyse on vain muutamasta sekunnista, ja siksi
tällaiseen bluffiin on syytä valmistautua jo etukäteen.
Lähde: Aftonbladet.
|
|
|
Kikkoja
maanikon hillitsemiseen
Ylen aggressiivista maanikkoa vastaan voi
puolustautua monella tavalla. Ensimmäinen keino on ansan
rakentaminen valiokädellä. Älä korota ja paljasta kätesi
vahvuutta. Tyydy maksamaan ja näyttele pelaavasi vetokättä.
Esimerkiksi, jos maanikko on korottanut
keskiasemasta ja sinulla on rouvapari napilla, näyttele
epäröiväsi ennen kuin maksat. Oletetaan flopin tulevan A-Q-5, ja
maanikko lyö. Tyydy maksamaan ja maksa turnillakin. Isku on
annettava vasta riverillä.
Toinen kikka on vastakorotus ennen
floppia. Maanikotkaan eivät ole valmiita riskeeraamaan koko
varantoaan kovin usein. Heidän tyylinään on hyökätä ennen
floppia ja poimia blindit sekä mahdollisesti joku edellä
tehty maksukin. Jos korotat lisää ennen floppia, nämä
pelaajat luovuttavat sellaisilla käsillä, kuten 2-2 tai J-T.
Voit korottaa uudelleen sellaisilla
käsillä, kuten A-x, K-Q, K-J, Q-J sekä isoilla ja
keskisuurilla pareilla. Jos sinulla on positio, voit
korottaa huonommillakin käsillä.
Muista kuitenkin, että maanikkokaan ei
vaaranna koko varantoaan huonolla tai keskinkertaisella
kädellä. Jos hän korottaa lisää, pysähdy miettimään.
Löysilläkin pelaajilla on silloin tällöin ässä- tai
kurkopari.
Lähde: Aftonbladet.
|
|
|
Suittareiden pelaaminen
Samaa maata
olevat kytketyt kortit, kuten 7 8
tai 8 9 ,
saattavat olla arvokas käsi ennen floppia,
mikäli niillä ei joudu menemään all-in.
Ensinnäkin, nämä kädet voi
pelata jatkossa monella tavalla. Jos yhteisistä
korteista ei ole apua, voit kipata halvalla. Jos
saat suoran tai värin, voit pelata käden
taktisesti ja maksimoida voittosi.
Toiseksi, jos saat flopilla
tai turnilla vahvan vedon, voit tehdä ison
bluffin ja voittaa kunnon potin, vaikka joku
maksaisikin, sillä sinulla on runsaasti outteja.
Edellytyksenä on kuitenkin,
että voit tarvittaessa saada porsliinia pottiin
tai toisaalta pystyt luovuttamaan, mikäli
tarpeellista. Jos panet kaikki peliin
ennen floppia, sinulla ei ole vaihtoehtoja, vaan
olet onnettaren armoilla.
Lähde: Aftonbladet.
|
|
|
Kuinka
arvokkaita suittarit ovat?
Kuinka moni menee
turnauksissa pienellä varannolla
all-in, kun kädessä on T 3 ?
Tuskin kukaan, mutta moni on valmis
panemaan kaikki peliin, kun käteen
osuu 7 8 .
Nämä kädet ovat kuitenkin saman
veroiset toisiaan vastaan.
Kaikki kädet,
joissa on yksi ylikortti, johtavat
suittareita vastaan ennen floppia. A 6
on K Q :a
vastaan suosikki 54/46. Jos joudut
menemään all-in ja uskot jonkun
maksavan, on parempi tehdä se
isoilla korteilla kuin suittareilla.
Esimerkiksi ässä minkä tahansa
kikkerin kanssa kelpaa hyvin, koska
voit toivoa maksua joltakin, jolla
on kuningas tai rouva - tai
suittarit.
Alla muutama
vastakkainasettelu lisää ennen
floppia:
7 8
vs A K :
42/58
7 8
vs K T :
41/59
7 8
vs A K :
38/62
3 8
vs A K :
33/67
Lähde:
Aftonbladet.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|