|
|
|
|
|
Pelaaminen imagon mukaan
Smith Collins käsittelee kolumnissaan imagon merkitystä.
Pelkkä omiin kortteihin
tuijottaminen sekä niiden pelaaminen
position mukaan ei riitä. On
otettava huomioon monta muuta
tekijää. Yksi niistä on oma imago ja
sen vaikutus peliin. Toisille
pelaajille joko tahallaan tai
olosuhteiden pakosta annettu kuva
omasta pelityylistä on oltava aina
mielessä ratkaisuja tehtäessä.
Paras tapa pysyä
perillä omasta imagostaan on pitää
mielessä ne kädet, jotka on pelannut
näyttöön asti. Jos esimerkiksi
korotit äsken 8 T :llä
UTG:sta, pieni stäkki meni all-in ja
jouduit maksamaan ja näyttämään
korttisi, on seuraavalla kerralla
syytä olla kunnon kortit ennen kuin
menet lyömään keramiikkaa keskelle.
Yllä mainitun
tapaisella imagolla on suuri etu.
Jos saat pikapuolin hirmukäden,
löytyy myös toimintaa. Toisaalta,
jos olet kipannut 30 kättä pötkössä
ja aggressiivinen pelaaja korottaa
sinua ennen, voit korottaa uudelleen
roskakorteilla. Kukaan ei oleta
sinun pelaavan sellaisia käsiä.
Tiukan aggressiivisesta imagosta on
se etu, että et sekaannu
rajatilanteisiin. Vastustajat eivät
yleensä lähde taistoon paitsi
silloin, kun heillä on parempi käsi.
Lähde:
Bodog Nation.
|
|
|
Asennoituminen ratkaisee
Pokerissa on helppo viljellä negatiivista
asennetta, pakinoi Alex "Assassinato"
Fitzgerald. Hyvä pelaaja saattaa voittaa 60
prosenttia sessioistaan, mutta samalla hän
häviää neljä kertaa kymmenestä. Turnauksissa
voitot ovat paljon harvemmassa.
Elämä arvostaa vain
voittajia. Koulussa, urheilussa ja työelämässä
ei saa epäonnistua. Pokerissa tappiot ovat
väistämättömiä, ne on osattava ottaa
luonnollisena osana peliä, eikä niiden johdosta
saa kehittää häviäjän asennetta. Menestyvät
pelaajat pystyvät pitämään yllä taisteluilmettä
koko session ajan, mutta vaihtavat pelin jälkeen
asennetta ja rentoutuvat hällä väliä-tyyliin.
Mikäli häviäjän asenne pääsee
vallalle, se toteuttaa itseään. Pelityyli
muuttuu alistuneeksi ja araksi. Pelko vähentää
aggressiota niissä tilanteissa, kun käden
suojeleminen olisi paikallaan. Tappion pelko voi
myös pakottaa pelaamaan vahvat kädet liian
aggressiivisesti silloin, kun jarruttelu olisi
parempi ratkaisu.
Mestaritkin häviävät suuren
osan ajasta. Se on välttämätöntä, jotta
huonommat pelaajat jaksaisivat olla
kiinnostuneita pelistä. Heidänkin on pystyttävä
tuntemaan joskus itsensä voittajiksi ja
kertomaan saavutuksestaan ystävilleen. Pokerissa
kaikki lasketaan pitkässä juoksussa. Mikäli et
pysty suomaan toisillekin menestyksen hetkiä,
olet väärällä alalla.
Lähde:
Pocketfives.
|
|
|
Tiukan imagon edut
Turnauksissa
blindien varastaminen on menestymisen ehto. Allen Cunningham kertoo
Full Tilt Pokerin
vinkkinurkassa neuvoja, miten pystyy
luomaan
tiukan imagon, joka sallii satunnaisen blindien
varastelun ilman
vastarintaa.
Tiukka imago on tärkeää varsinkin turnausten
loppuvaiheessa, jotta voi varastaa
potteja, kun todella tarvitsee niitä. Osa
pelaajista yrittää ryöstää
blindeja aina ollessaan cutoffissa tai napilla.
Vastapelaajat äkkäävät
yleensä melko pian, mitä on tapahtumassa,
maksavat korotuksen laajemmalla käsiskaalalla ja
korottelevat
heikommillakin käsillä. Mikäli ryöstelet
blindeja harvemmin,
vastustajasi kunnioittavat lyöntejäsi ja
luovuttavat ilman vahvaa
kättä.
Cunninghamin yksinkertaiselta kuulostava neuvo
on: älä pelaa roskakäsiä. Mikäli sinulla riittää kärsivällisyyttä
kipata roskakädet, vältät
ajautumasta ongelmatilanteisiin. Kippaamalla
kaikkein
heikoimmat kädet hyvästäkin positiosta luot
itsestäsi tiukan kuvan,
vaikka oikeasti et pelaisikaan niin tiukasti
kuin moni saattaisi
kuvitella. Turnausten voittoon tarvitaan paljon
muutakin kuin hyvät
kortit. Tiukka imago antaa
mahdollisuuden pelata
laajalla käsiskaalalla ja varastaa lukuisia
tärkeitä potteja.
Lue koko artikkeli
Full Tilt Pokerista
»
|
|
|
Pikkuparien pelaaminen ilman positiota
Tom Leonardin mukaan pikkuparien pelaaminen
varhaisesta asemasta on yleensä kuoleman
suudelma.
Joskus pienillä taskupareilla saattaa
kuitenkin olla arvoa. Jos peli on passiivista,
ensimmäinen pelaaja on limpannut ja sinulla on
esimerkiksi vitospari, voit maksaa mukaan ja
rohkaista jäljempänä puhuvia limppaamaan niin
ikään ja luomaan perhepotin. Koska saat setin
vain 1:7,5, potissa on oltava monta maksajaa,
jotta saat tarpeellisen pottikertoimen.
Myöhäisessä asemassa pottikertoimen pystyy
laskemaan ja päätös on helppo tehdä, mutta
varhaisesta asemasta joutuu käyttämään tätä
taktiikkaa ja luomaan edellytykset riittävän
pottikertoimen saamiselle.
Oletetaan, että olet onnekas
ja floppaat setin. Se voittaa yleensä
korottamattomassa perhepotissa, mikäli pöytä ei
ole koordinoitu tai samaa väriä. Kuvakorteista
ei normaalisti ole vaaraa, koska jos jollain
olisi iso taskupari, hän olisi korottanut ennen
floppia.
Setillä ei kannata jarrutella
ja antaa ilmaista korttia. Koska kyseessä on
perhepotti, joku on luultavasti saanut jotakin,
ja saat maksun panostaessasi. Pienikin voitto on
parempi kuin iso tappio.
Jos et osunut flopilla, on
hyvä muistaa, että ei ole mikään häpeä sököttää
ja kipata.
Lähde:
Poker Player.
|
|
|
Miten monstereille saa maksuja?
Harva tunne vetää vertoja
sille, kun floppaa hirmukäden ja vastustaja
intoutuu panostamaan tai jopa korottamaan. Tilanne on melko
harvinainen, mutta Roland de Wolfe kertoo Full
Tilt Pokerin vinkkinurkassa
muutaman neuvon, joiden avulla monsterikädet
saavat paremmin maksuja.
Kädelle on mahdotonta saada toimintaa,
mikäli pöydän tekstuuri on epäedullinen. Floppi A-A-K
eri maata takaa, ettei
monsterisi saa maksuja,
mutta mikäli pöydässä on värin veto,
mahdollisuutesi ansaita lisäpanoksia
paranee merkittävästi, sillä vastustajallasi voi
olla värin veto tai hän
saattaa uskoa, että sinulla on vetopeli. Mikäli
vastustajallasi ei ole
pöydästä mitään kiinni, et todennäköisesti saa
häneltä lisäpanostuksia, joten
voit sököttää käden läpi ja toivoa, että hänen
kätensä parantuu.
Panosten koon määrittäminen ja vastapelaajien
tunteminen on tärkeätä.
Aggressiivisia pelaajia voi houkutella pienillä
lyönneillä korotuksiin. Tiukkoja pelaajia vastaan voit
lyödä kunnolla ja saada vastustaja uskomaan, että yrität varastaa pottia.
Imagolla on suuri merkitys
isoissa poteissa. Vastustajasi ovat hanakkaampia
maksamaan vedoistaan, mikäli
sinulla on löysän ja puheliaan miehen imago. De
Wolfe kehottaakin
höpöttelemään aktiivisesti, sillä sen ansiosta
annat helposti kuvan löysästä pelaajasta, vaikka pelaisitkin tiukasti.
Lue koko artikkeli
Full Tilt Pokerista
»
|
|
|
Siirtyminen
turnauksista käteispeleihin
Morten "Pokergirl" Erlandsen on listannut
tärkeimmät tekijät, jotka turnauspelaajan on
otettava huomioon, kun hän siirtyy käteispelien
puolelle.
1. Pöydän valinta on
äärimmäisen tärkeää. Turnauksissa asiaan ei voi
vaikuttaa lainkaan, mutta käteispeleissä se on
yksi tärkeimmistä tekijöistä.
2. Positio on käteispeleissä
paljon tärkeämpi kuin turnauksissa. Aseman
merkitys riippuu pöydässä olevien stakkien
koosta. Mitä enemmän pelaajilla on merkkejä
edessään, sitä tärkeämpi positio on.
3. Turnauksissa mennään
useammin all-in ennen floppia, eivätkä
turnauspelaajat ole yhtä harjaantuneita
pelaamaan flopilla, turnilla ja riverillä.
Harjoittele sen vuoksi jatkopeliä.
4. Käteispelit perustuvat
enemmän kertoimien mukaan pelaamiseen, ja niissä
on monta kertaa maksettava siinä missä
turnauksessa kipataan. Otetaan esimerkki suoran
vedosta turnilla. Vetokerroin on 1:4,8, ja saat
pottikertoimeksi 5:1. Käteispeleissä veto
kannattaa. Sen sijaan turnauksissa saattaa olla
väärin riskeerata isoa osaa varannosta tai koko
turnausta tässä tilanteessa, koska veto onnistuu
vain kerran kuudesta.
Peukalosääntönä "Pokergirl"
suosittelee uusille pelaajille tiukan
aggressiivista pelityyliä, koska sillä ei voi
hävitä mahdottomia. "Haluan melkein väittää,
että pikkulimiiteissä ei voi pelata liian
tiukasti". Se on tietysti liioittelua, mutta
suurin osa häviäjistä No Limit-käteispeleissä
maksaa liian usein ja pelaa hyvät kätensä liian
passiivisesti, neuvoo Erlandsen.
Lähde:
Ace.
|
|
|
Phil Hellmuthin turnausvihjeet
Phil
Hellmuth kertoo UltimateBetin vinkkinurkassa
viisi neuvoa, jotka kannattaa laittaa korvan
taakse live-turnauksia silmällä pitäen.
1. Tarkkaile pelaajien käsiä. Tapa, jolla
pelaaja käsittelee merkkejään kertoo paljon
hänen kädestään. Kiinnitä huomiota myös omaan
työskentelyysi ja panosta aina samalla tavalla
kätesi vahvuudesta riippumatta.
2. Seuraa hyvien pelaajien edesottamuksia
tarkasti ja käytä huomioita hyväksi jatkossa.
Tarkkailemalla muita herkeämättä sinun on
helpompi pelata heitä vastaan.
3. Pelaajien asennot vaihtelevat usein korttien
mukaan. Heikoilla käsillä olkapäät tuppaavat
lysähtämään. Vahvoilla korteilla ryhti
suoristuu. Mikäli huomaat omassa asennossasi
muutoksia, käytä niitä käänteisesti vastustajien
päänvaivaksi.
4. Kiinnitä huomiota, kuinka kauan vastustajat
katsovat korttejaan. Heikkoja käsiä vilkaistaan
usein hyvinkin nopeasti, mutta vahvoja kortteja
katsotaan monesti pitkään. Varastusaikeissa
olevat pelaajat tarkkailevat perässään olevia
pelaajia, mikäli he ovat vain vilkaisseet
korttejaan ja aikovat mahdollisesti kipata
kätensä ennen floppia.
5. Vahvalta vaikuttava pelaaja on usein heikko
ja päinvastoin. Usein kuultu väite pitää
kuitenkin suureksi osaksi paikkaansa. Vahvoilla
käsillä pelaajat vaikuttavat usein hiljaisilta
ja poissaolevilta, mutta heikolla kädellä tehty
korotus sanotaan monta kertaa hyvinkin
äänekkäästi.
Lähde:
UltimateBet.
|
|
|
Blindien
pelaaminen turnauksissa, osa 1
Blindeista
pelaaminen on elintärkeä osa-alue
erityisesti turnauspokerissa. John
Cernuto kertoo Full Tilt Pokerin
vinkkinurkassa perusasioita, joita
tulee ottaa huomioon, kun olet
blindeissa ja potti on korotettu.
Ilman monstereita
kippaaminen on yleensä hyvä
vaihtoehto. Jos puolustat blindiasi,
joudut pelaamaan loppukäden huonosta
positiosta. Luovuttaminen on
erityisen hyvä vaihtoehto turnausten
alkuvaiheessa, jolloin blindit ovat
pienet, eikä antea ole käytössä.
Myöhemmässä vaiheessa voit korottaa
uudelleen, mikäli epäilet
heikkoutta.
Kuitenkin, mikäli
korotus tulee etupositiosta,
vastustajallasi on todennäköisesti
hyvä käsi, ja voit suosiolla
luovuttaa. Kun korotus tulee
myöhäisemmästä positiosta ja luet
vastustajan heikoksi sekä päätät
korottaa uudelleen, vältä lyömästä
itseäsi all-in. Korottamalla niin
paljon, että olet sitoutunut
pottiin, kätesi näyttää vastustajan
silmissä erittäin vahvalta. Mikäli
vastustajallasi on monsterit ja hän
menee all-in, voit kipata ja sinulle
jää vielä pelimerkkejä jäljelle.
Lue koko artikkeli
Full Tilt Pokerista
» |
|
|
Blindien pelaaminen turnauksissa, osa 2.
Turnauksissa menestyminen edellyttää, että
teet varsinkin korkeammilla blinditasoilla
muutakin kuin kippaat automaattisesti. Jos vastustaja korottaa myöhäisestä asemasta ja
epäilet hänen yrittävän varastaa blindit, voit
korottaa uudelleen. Mikäli uskot hänen saattavan
maksaa, sinulla
kannattaa olla kädessäsi
vähintään A-9, mutta mielellään vielä paremmat
kortit. Kädelläsi ei ole väliä, jos uskot
vastustajan kippaavan korotukseesi. Silloin
voit tietysti korottaa korteistasi piittaamatta.
Älä kuitenkaan yritä varastaa blindeja takaisin
liian usein, koska imagolla on suuri merkitys.
Mikäli joku huomaa sinun korottavan uudelleen
jatkuvasti, hän saattaa olla halukas maksamaan
normaalia huonommalla kädellä, jonka hän olisi
muussa tapauksessa kipannut.
Uudelleenvarastus
toimii parhaiten tiukkoja
pelaajia vastaan, jotka pystyvät luopumaan
korteistaan. Löysät pelaajat ovat
usein valmiita riskeeraamaan
turnauksensa heikommillakin käsillä.
Kun olet blindeissa, sinulla on aina kolme
vaihtoehtoa. Kippi on peruspeli. Uudelleen
korotus tai pelkkä maksu riippuvat vastustajasi
positiosta ja pelityylistä. Mikäli pystyt
tekemään onnistuneita päätöksiä näissä vaikeissa
tilanteissa, turnausmenestyksesi
tulee taatusti paranemaan.
Lue koko artikkeli
Full Tilt Pokerista
» |
|
|
Menestyksen avaimet
Kristy Gazes on törmännyt
usein lahjakkaisiin pelaajiin, jotka
ovat kaikesta huolimatta onnistuneet
tuhoamaan pelikassansa. Alempana
Gazes antaa muutamia neuvoja siitä,
miten hän on pysynyt voittajana
yli kymmenen vuotta kestäneen uransa
aikana.
Gazes kertoo osaavansa hallita
pelikassansa. Voittojen
jälkeen tulee väistämättä
tappioputkia, joten valmistaudu
niihin henkisesti, äläkä tuhoa
kassaasi huonon kauden aikana.
Gazes
kertoo hyötyneensä myöskin taidostaan
pelata lukuisia pokerivariaatioita
hyvin. Koska hän hallitsee kaikki pelit, hänellä on usein yliote muihin
pelaajiin siirryttäessä pelaamaan
hieman vähemmän pelattuja pelejä.
Pelimuodon vaihtelu pitää myöskin
mielen virkeänä.
Tunteiden hallinta saattaa olla
menestyksen tärkein avain. "En
tilttaa helposti ja jos hermostun,
minulla on itsekuria nousta
pöydästä". Voit aina palata
pelipöytien ääreen myöhemminkin.
Lopeta pelaaminen ennen
tilttaamista, niin kassasi säästyy
ylimääräisiltä kolhuilta, neuvoo
Kristy Gazes.
Lue koko artikkeli
Full Tilt Pokerista
»
|
|
|
Vetojen pelaaminen
Perry Friedman neuvoo,
miten pelaat vetosi kannattavasti olemalla aggressiivinen.
Oletetaan sinulla olevan T 8
isossa blindissa yhtä limppaajaa vastaan, ja floppi tuo
pöytään K-X-X kahdella padalla. Haluat vetää väriin
mahdollisimman halvalla, mutta sököttämällä et välttämättä
pääse toivottuun lopputulokseen.
Jos sökötät ja vastustajasi lyö potillisen, et saa
tarvittavaa kerrointa maksullesi, ja joudut kippaamaan
kätesi. Voit kuitenkin itse yrittää määrittää vetosi hinnan
lyömällä ensin. Jos vastustajasi on taipuvainen
hidastelemaan, hän saattaa tyytyä maksamaan lyöntisi.
Lyömällä 1/3 tai 1/4 pottia värin vedolla saat vastustajasi
maksaessa riittävät kertoimet vedolle. Peli toimii erityisen
hyvin, jos vetosi on hyvin piilossa. Jos pöydässä on Q-9-6,
seiska tai jätkä antaa sinulle suoran, jota vastustajasi ei
todennäköisesti osaa pelätä.
Turnauksissa vedot saattavat kuihduttaa merkkejäsi
melkoisesti, joten varsinkin alkuvaiheessa niiden pelaamista
kannattaa harkita tarkasti. Voit kuitenkin miettiä lyömistä,
jos luulet saavasi 5:1 tai paremman kertoimen. Jos haluat
saada kortin "oikeaan hintaan", on oltava itse lyövä
osapuoli.
Lue koko artikkeli
Full Tilt Pokerista »
|
|
|
Neuvoja ammattilaisiksi aikoville Juha
Helppi kirjoittaa InterPokerin
vinkkinurkassaan asioista, jotka
kannattaa ottaa huomioon ennen
siirtymistä
ammattilaiseksi.
Sinun
täytyy
olla erittäin hyvä pelaaja ennen
kuin edes harkitset
ammattilaisuutta. Pelipöydät ovat
pullollaan taitavia
amatöörejä, jotka on kyettävä
päihittämään. Harva
pelaaja pystyy elättämään itsensä
pelkillä turnauksilla, joten sinun
tulee turnauspelin lisäksi hallita
myös käteispelit hyvin. Turnausten
riskinä
on erittäin pitkät
kuivat kaudet, jonka takia on
elintärkeää, että pystyt tekemään
tasaista
voittoa käteispöydissä.
Ammattilaisuus edellyttää
luonteen lujuutta, sillä tulet
väistämättä kokemaan
huonoja jaksoja. Helpin mukaan
ammattilaiset punnitaankin
nimenomaan huonojen kausien aikana.
Myös perheen tuki
on tärkeää
ammatin valinnassa.
Pokeriammattilaisen vuorokausirytmi
poikkeaa usein
normaalista, ja joudut istumaan
pöydän ääressä yömyöhään.
Tilanne on
kuitenkin helpottunut nettipelien
myötä, ja nykyään onkin helpompi
löytää
hyviä pelejä kelloon katsomatta.
Pelikassa on pokeriammattilaisen
työväline. Siksi siitä on pidettävä erityisen hyvää huolta. Helppi
neuvookin pitämään erillistä kassaa,
josta voi maksaa kaikki juoksevat kulut.
Kassan tulisi olla riittävän suuri
kattamaan noin vuoden
elinkustannukset. Riittävän suuri
pelikassa edesauttaa pelaamaan hyvää
pokeria ja välttämään tilanteet,
joissa
sinulla on ns. "pelokasta rahaa".
Lähde: InterPoker.
|
|
|
Roskaflopin pelaaminen
Hyvät kädet
ja vedot on helppo pelata. Roskakorttien kanssa veri
punnitaan, toteaa Fred Renzey.
Oletetaan, että pelaat
$5/$10 FL Hold'emia ja sinulla
on A-Q. Korotat $10 ja 1-2
vastustajaa maksaa. Floppi on roskaa ja koostuu
kytkemättömistä pikkukorteista eri maata 2 5 7 .
Sinulla ei ole muuta kuin ässähai, mutta tässä tilanteessa
on silti pysähdyttävä ja tuumittava, millä korteilla
vastustajat maksoivat korotuksesi. Jos heillä ei ole
taskuparia, kätesi on todennäköisesti paras, koska he eivät
olisi maksaneet korotusta 2, 5 tai 7 kädessään.
Puhut ensimmäisenä. Testaa vastustajia ja
lyö $5. Korotit ennen floppia. Sinulla
saattaa muiden pelaajien näkökulmasta hyvinkin olla iso
taskupari. Voit voittaa potin heti. Jos joku maksaa, varo
vaaraa.
Jos seuraavakin
yhteinen kortti on roskaa, mieti vastustajiesi pelityyliä.
Jotkut pelaajat maksavat flopilla helposti millä tahansa,
mutta taipuvat turnilla isomman lyönnin edessä. Jos luet
vastustajiesi kuuluvan tähän kaartiin, lyö vielä kerran. Jos
vastustajasi ovat varovaisia tyyppejä, sökötä ja kippaa,
mikäli joku panostaa. Sököttämällä voit aina toivoa ilmaista
korttia ja ässää tai rouvaa riverillä.
Otetaan esimerkki
toisin päin, ja oletetaan vastustajan korottaneen ennen
floppia ja sinun maksaneen A-Q:lla. Flopilla vastustajasi
lyö $5. Mitä teet? Tässä tilanteessa on mietittävä
vastustajan pelityyliä. Kuinka monta kättä hän pelaa?
Korottaako hän usein? Yleensä on kipattava, mutta joskus
saatat maksaa löysän pelaajan lyönnin ja yrittää saada parin
turnilla.
Lähde:
Daily Herald.
|
|
|
Pokeri on näyttelemistä
Barbara Connorsin mukaan pokeri on
illuusion luomista kuten näytteleminenkin. Niin pokerissa
kuin teatterin näyttämölläkin menestyy sitä paremmin, mitä
taitavammin pystyy johtamaan toisia henkilöitä harhaan.
Tellejä on kahdenlaisia: tahtomattomia ja tarkoituksella
annettuja. Tahtomattomista eleistään pelaajat eivät ole itse
perillä. Tarkoituksella annetut tellit ovat näyttelyä.
Pokerissa huonot esitykset ovat pikemminkin sääntö kuin
poikkeus. Perussäännön mukaan totuus on sitä
todennäköisemmin toisenlainen, mitä liioittelevampaa
näytteleminen on. Varo pelaajia, jotka huokailevat,
kohottelevat olkapäitään, puhuvat masentuneella äänellä tai
tekevät hölmöjä kysymyksiä itsestään selvistä asioista.
Muita merkkejä vahvasta kädestä ovat liian ilmeinen
välinpitämättömyys ja muualle katselu, harhauttava
kippiliike kun toinen pelaaja on panostamassa,
tyytymättömyyden ilmaus kun yhteinen kortti tulee pöytään ja
huumorin varjolla tehty korotus.
Kuinka sitten tahtomattomat eleet erottaa tarkoituksella
näytellystä harhauttamisesta? Ensimmäiseksi on mietittävä,
onko vastustaja tietoinen häntä tarkkailtavan vai onko hän
vaipunut omiin ajatuksiinsa. Jos epäilet hänen näyttelevän,
mieti kenelle esitys on tarkoitettu ja minkä vuoksi. Yksi
kaikkein luotettavimmista eleistä on, kun jäljempänä
vuorossa istuva pelaaja alkaa hapuilla merkkejään silloin
kun harkitset panostamista. Hän näyttelee olevansa innokas
pistämään porsliinia pottiin ja haluaa sinun luovuttavan.
Hänellä ei ole hyvää kättä, mutta kuitenkin jotakin, koska
muuten hän ei vaivautuisi näyttelemään. Todennäköisimmin
hänellä on veto tai pikkupari, ja hän haluaa ilmaisen
kortin.
Lähde:
Poker Player.
|
|
|
Milloin
on aika floatata?
Floattaaminen tarkoittaa sitä, että maksat vastustajasi
lyönnin flopilla ilman kättä ja yrität varastaa potin
turnilla. David Williams kertoo pelistä hyviä neuvoja.
Useat ABC-pokeria suosivat pelaajat eivät uskalla lyödä enää
turnilla, jos floppi ei osunut. He katsovat pöytää,
pelkäävat pahinta ja sököttävät. Tällöin sinulla on oiva
tilaisuus yrittää potin varastamista. Peli toimii parhaiten
turnilla, sillä riverin lyönti ei välttämättä ole enää
uskottava, eikä sinun kannata antaa vastustajallesi
ylimääräisiä kortteja.
Jos oletat vastustajasi heikoksi ja harkitset floattaamista,
käy ensin mielessäsi läpi alla olevat neljä kohtaa:
1. Oletko vastustajasi kanssa kahdestaan potissa? Tämä peli
toimii parhaiten yhtä pelaajaa vastaan.
2. Floattaaminen toimii ainoastaan positiosta.
3. Onko vastustajasi pelitapa tiedossa? Etsi heikkoja
pelaajia, jotka luovuttavat potin usein osumattomaan
pöytään.
4. Pöydän tekstuurilla on suuri merkitys. Floattaaminen
toimii huonosti, jos pöydässä on useita suuria kortteja tai
vetoja.
Lähde:
Bodog Nation.
|
|
|
A-K:n pelaaminen pikkuturnauksissa Phil Hellmuth kertoo UltimateBetin vinkkinurkassa neuvoja
A-K:n pelaamiseen
pienissä alle 300 dollarin turnauksissa.
A-K pelaa niin hyvin muita käsiä vastaan, että sen
kippaaminen
ennen floppia on lähes aina virhe. Kun kädessäsi
on A-K, on
epätodennäköistä, että vastustajasi pitelee sille kaikkein
vaarallisimpia
käsiä (A-A ja K-K). Melko usein tulet toteamaan, että
vastassasi on
keskisuuri pari tai käsi, jota dominoit (A-Q tai A-J).
Vaikka pari on hienoinen suosikki A-K:a vastaan, on potissa usein
riittävästi
rahaa oikeuttamaan maksusi.
Välillä eteen tulee kuitenkin tilanteita, jolloin kippi on
oikea liike. Jos tiukka pelaaja menee korotuksen jälkeen
all-in ennen floppia, A-K:n kippaaminen voi olla hyvä
vaihtoehto. Kippaaminen on ainoa vaihtoehto, jos vastaavassa
tilanteessa kolmaskin pelaaja menee all-in. Tiedät silloin,
että kätesi on lyöty.
Lähde:
UltimateBet.
|
| |
|
|
|
|
|